Borderline & Beyond: The Walls Breed Larvae

Factually I, I´m just a piece of it

Mä en nyt jaksa alkaa teille mitään tarinoita kertomaan. Vai jaksanko.
No. Kerrotaanpas sitten, yleisön pyynnöstä huolimatta:
Vietin Krabi Townissa viis päivää ja tulin sitten Railay Beach- nimiseen paikkaan.
Mantereella, mutta tänne pääsee vain veneellä kun on kallioiden ja läpitunkemattoman viidakon ympäröimä. 200bahtia ja 20min ja nousuveden aikaan pääsi jopa laiturille. Äkkisiltään aika hyvä mesta. Oon kiipeilly vähän joka paikkaan ja huomenna meen puolenpäivän kiipeilykurssille! Supersiistiä!
Tosin se on jo aamusta, joten jos huvittaa niin voin olla koko päivän!

Nousuvesi on aika outo asia. Tai siis vuoksi ja luode ja vuorovesi ja mitä näitä nyt on. Kuuden tunnin sykleissä ranta on joko kiveä tai vettä. Suomessa kun ei tämmöseen ole tottunut. Yhdelle hippibeachille pääsee ainoastaan laskuveden aikaan. Tai sitten viidakkopolkua, joka on kuulemma aika paha. Ei haittaa mua mutta rinkan kanssa ei ehkä ole mitään asiaa sinne. Tänään nukuin 12h eikä stressaa yhtään!

I think a ride with me is great

On hienoa olla reissussa pitkän aikaa. Monet, joihin täällä törmää, kertovat, että joo täällä on nyt aikaa kaks päivää ja sit seuraavaan ja sit 2000km ja siellä päivä ja. Aika flashbackia. Ymmärrän tietysti, että haluaa kokea mahdollisimman paljon jos ei ole aikaa olla pitkään. Mutta ei noin ehdi saada tuntumaa oikein mistään kun koluaa vain pakollisia nähtävyyksiä ja juoksee joka paikkaan. Tänään en ole tehnyt mitään! Nukuin ja kävin syömässä ja bookkasin sen kurssin. Sitten oon pelannut! Age of Empiresiä. Ei tartte juosta, ennättää saada sielua menoon mukaan.

Sen oonkin ottanut johtonuoraksi:
Mitä nopeammin ja pidemmälle matkustaa, sitä kauemmin pitää odottaa, että sielu tulee mukaan, kuten olen aiemmin kertonutkin. Sanoisin, että sielu etenee kävelyvauhtia, mutta aineettomana ei tarvitse levähdystaukoja niin paljon. Joten, Se voisi taittaa 5km/h. 120km/päivässä. Jos seuraavana siirryn pitkän matkan, eli n. 500km Malesiaan, on odotettava vähintään neljä päivää, että saa mitään tuntumaa mihinkään. Sounds fair and reasonable.

Heavenly shades of night are falling

Aivan järkyttävän hieno ukkonen eilen illalla. Mitään ei kuulunut, mutta salamat täyttivät taivaan parin sekunnin välein. Tuijotin näytelmää puoli tuntia rannalla CokisLight kädessä ja Changi pussissa.
Olin myös länkkäri ja tilasin raflasta pizzan. Pahoittelen.
Huomenna syön pelkkiä kiviä, niin kuin true paikalliset tekee.
Mutta yritän saada elooni mukaan enemmän luontoa ja vähemmän moderniutta.
Tai jotain. Back to the mothafucking roots, people!

Elämä on leppoista, mielialat vaihtelevat vuoroveden mukaan, mutta tällä hetkellä olen taas kalliossa kiinni. Ja huomenna aion voittaa korkeanpaikan pelkoni. Tai pelätä, mutta silti mennä!
Koska sitä on rohkeus. Ei sitä, etteikö pelkäisi. Vaan sitä, että toimii siitä huolimatta.