Niin se päivä koitti. Ei se päivä vaan tämä päivä. Tarkemmin ottaen eilinen mutta kuka laskee.
17h matkustusta yhdellä välilaskulla Tukholmaan kahden päivän huonoilla yöunilla ja siihen päälle se, että lentokoneessa ei saanut unta, joten hieman saattoi olla yliväsynyt kun kone touchdownasi Bangkokin lentokentälle.
Asiaa tietysti edesauttoi kovasti se, että vierustovereiksi valikoitui skandinaavinen kerma eli kaksi 40v. ruotsalaista, jotka olivat menossa kahdellekymmenelle ensimmäiselle (21) matkalleen (!) vissiinnii Pattayalle. Herrat tilasivat viskiä 150e:n edestä ja yrittivät opettaa minulle ruotsia neljältä aamuyöllä. Aamupalalla känisivät kun eivät saaneet enää viskiä. Suokoon Buddha heille paljon sukupuolitauteja matkallaan.
Parempi uutinen oli se, että lentokentällä sekoillessa Visa on Arrival ja Immigration- kylttien kanssa tuli eräs nuoriherra kysymään, notta puhuuko hää englantia. Kai puhuin ja yhdessä olimme neuvottomia tilanteiden kanssa. Siitäpä sitten, että hällä ei yöpaikkaa ja no tuu sit samaan hotelliin ja lähetäänkö pyörimään kun kerran ollaan samanikäisiä ja jotenkin on luontevaa sun kaa jutella ja ruokapaikkaa etsiessä kului ehkä 2h mutta lopulta väsynein jaloin paikallistettu paikallinen keittiö tarjosi hemmetin hyvän riisikanan dollariin. Siitäpä illalla kaljalle ja sähän oot hyvä tyyppi vaikka ootkin New Yorkista tai juuri siksi.
En muistanut, että reissussa tapaa hienoja tyyppejä, joihin on helppo tutustua koska kaikki ovat samalla lähtöviivalla: Vieraita ja täysin ulalla tuntemattomassa maassa. Luultiinpa meitä kaksi kertaa homoiksikin, ilmeisesti koska olemme molemmat miehiä ja pidämme naisista.
Hiki valuu. Suomipojan +30 astetta lämpimämpään siirtymä vie veronsa.
Eikä tätä tajua. Tätä välimatkaa. Koneesta nähtyjä Kalkutan valoja. Ihmispaljoutta. Kaaosta. Ystävällisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Eteenpäin, kohti suurta ja tuntematonta. Itseä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti