Joka jää muuten jo kahden päivän jälkeen päälle ja tuntuu hienolta ja kai sitä romantisoikin vähän. Milloinka sitä pääsisi Suomessa puhumaan kaksi päivää pelkkää englantia ilman sanaakaan suomea kenellekään? Niinpä. Saan siis romantisoida ihan rauhassa.
Varmaan aluksi tulee päiviteltyä tiuhaan, joka lie luonnollista. Mitä pidemmälle suohon menen… no, sen näkee sitten. Onpahan päiväkirjaa itselle. Ja tietysti sinulle, rakas kanssaihminen.
Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla. On ollut ilo nähdä se. Tai ainakin vilaus siitä siis.
Päivällä käväisin ostamassa junalipun huomiselle etelään ja that´s about it. Pikainen visiitti KFC:hen ja takaisin hotellille. Siinä meni 4h. Suomessa saman tekisi tunnissa tai alle. Mutta riittää vertaukset Suomeen! Vai riittääkö? Kai sitä on johonkin verrattava ja tuskinpa Islanti olisi kovinkaan hyvä kohde moiseen.
Olen aina ajatellut jenkeistä aika stereotyyppisesti (guilty). Tyhmiä läskejä. Kevinin mukaan jenkit ajattelee skandinaaveista vain hyvää: Älykkäitä ja hyväntahtoisia ihmisiä. Aika imartelevaa, eikö? Ja muutenkin. Puhuttiin myös paljon siitä, miten on siistiä, että joku täysin toisella puolella maapalloa asuva ja elävä ihminen voi ajatella asioista niin samalla tavalla! Ihan huippua. Korjaan käsityksiäni heistä välittömästi. Ja se tiesi suomesta aika paljon.
Illalla käytiin Khao San Roadilla. Vähän vastentahtoisesti lähdin, mutta what ever, sure thing, why not ja no worries, mate. Netinkin sain toimimaan. Seitsemännen yrityksen jälkeen. Vaikka en vieläkään unlimitedinä… huomenna kahdeksas yritys? You no me internet yes massa?
Khao San oli vastenmielinen paikka. Vaikkakaan ei niin vastenmielinen kuin eilen koettu Soi Cowboy, (jossa se Hangover prt II on osittain filmattu). Jälkimmäisessä oli vain strippareita nimittäin. Ensimmäisessä turisteja, pussy ping pongi-tarjouksia (josta ajattelimme, että sen täytyy olla juuri sitä) ja 110db melua. Saatiinpa sentään hyvät ruoat. Eli riisinuudelia ja kevätrullia. Ne toimii aina. Ainakin vielä!
Ei vieläkään mitään kontaktia maahan. Leijuu jossain usvissa. Ei tajua. Kai siihen menee hirveä määrä aikaa. Tosin kusetuksiin ei tule mentyä, sen verran oppi viime reissulta. Nytkin tingittiin Kevinin kanssa taksia, että "meter" (eli mittari!) eikä fixattua hintaa. Kaikki halusi ensin 200bahtia ja jatkettiin niin kauan kunnes tuli vastaan tyyppi, joka suostu pistämään mittarin päälle. Sitten 60bahtia. Hauskaakin jopa. Vähän kuin leikkiä. Tinkiä ja no-no-tella ja luulla olevansa toisella pitkällä reissullaan vahvasti initoitunut travellaukseen. Josta en tiedä kai mitään. Vaan ehkä jonkin verran enemmän kuin Khao Sanin suurin populaatio. Tästäkin olimme Kevinin kanssa samaa mieltä:
Pitää tietää edes jotain kulttuurista, jonne tulee. Osata muutama perusfraasi: kiitos ja terve. Ottaa selvää onko siistiä olla tuhannen päissään minihameessa tai ilman paitaa. Miksi tulla sitten toiselle puolen maailmaa, jos ajatus on vain ryypätä? Saman voisi tehdä kotimaassa, ja halvemmallakin. Mutta niin! Että ois erilaista. Eikä kuitenkaan, koska ei näe mitään vaivaa ollakseen erilainen!
Huomenna Bangkok jää jälleen taakse, illalla yöjunaan kohti etelää ja Surat Thania. Pojat odottavat. On siisti nähdä hyviä ystäviään. Sata kertaa siistimpää nähdä heitä toisella puolen maailmaa.
Tahdit takaa: Daft Punk - Get Lucky
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti