Pojat olivat vastassa laiturilla ja olin hemmetin iloinen heidät nähdessäin. Skootteri alle ja painamaan pitkin saarta kohti majapaikkaa 15km päässä. Ymmärrän nyt hyvin miksi prätkäihmiset ovat prätkäsellaisia. Ihan huippua ajaa moisella, vaikka skootteri olikin.
Koko päivän on soinut päässä Coldplayn Midnight, joka saa minut jotenkin surulliseksi. Olen vielä aika ulalla kaikesta, epävarma ja pienoisessa kulttuurishokissa. Kaikki on niin erilaista vaikka ystävät ovatkin lähellä. Haluaisi olla jotenkin yksin. Tuijottaa merta ja itkeä. Onkin jotenkin yksin. Tästä haaveili niin pitkään ja nyt kun on täällä, niin olo onkin tyhjä. Haaveita pitää varoa toteuttamasta, koska sitten ne katoavat.
En jää kuitenkaan murjottamaan, onpahan vain tällainen fiilis. Ehkä univelalla on aikamoinen osuus asiaan. Kaikki on siis aivan loistavasti, älä siitä huoli, Sinä, jos huolestuit. Huomenna siirryn riippumattoon, otan erittäin tsillisti, palaudun aikamoisesta univelasta ja matkustuksesta, ja nauran vielä enemmän kuin tänään. Ja tänään Jimmyn juttuja kuunnellessa nauroi aika paljon enemmän kuin vähään aikaan.
Kaihon vaan pystypäisyyteen kannustavan laulun tarjoaa: Coldplay - A Sky Full of Stars
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti