Penang. Georgetown. Keskinen Malesia. Savua ja peilejä. Outoja ruokia. Subwayta. Kiinalaisturismia. Avoviemäreitä. Lihavuutta. Köyhyyttä. Iloa. Olutta. Kapeita kujia. Kapeita elämiä.
Sirkumpolaarisuutta. Taivas vielä samantähtinen.
Disambiguation
Neljäs päivä Georgetownissa. Venematka Langkawilta oli vähintäänkin mielenkiintoinen.
Tai oikeastaan kyseessä oli laiva, koska muistaakseni veneen ja laivan ero oli, että laivan määritelmä alkaa kahdestatoista metristä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Laivamatka siis.
Kyseinen paatti pomppi aallokossa vähintään metrin ilmaan joka laineen kohdalla. Ihan oikeasti.
Kaikki huusivat ja nauroivat ja mahasta otti koko ajan. Jakelivat oksennuspusseja.
Ainut joka lopulta tarvitsi oli jakelija itse.
Malesia on vauras maa. Tai no. Vauraampi kuin monet muut kanssaveljensä tai sisarensa.
Senhän voi jo karkeasti arvioida valuutasta. Hyvin karkeasti siis. Yksi Malesian ringetti vastaa tänä päivänä 4,3 euroa. Thaimaassa taas yhdellä eurolla saa 44 bahtia. Laosin kipeissä euron kurssi on jo
suhteellisen hulppeat 10 876.
Need I say more?
Toinen, mistä voi päätellä vauraudesta ovat ihmiset: Osa paikallisistakin on ylipainoisia.
Ei ihme, koska mäkkejä ja subwayta on vähän joka kulmalla. Miehet kulkevat kaljamahoinensa ja läskipaitoinensa kahdet burka-asuiset naiset vierellään. Jotenkin tekisi mieli välillä huutaa. Ihan vaan ottaa ja sanoa kohteliaasti. Että VITTU NYT OIKEESTI. LOPPUU SE PELLEILY PERKELE!...
...Paikallisruokaa on vähintään kiitettävästi tarjolla. Ei ihme, että Georgetownia (vai Penangia, en ole oikein kartalla levittyykö koko Georgetown Penangin saaren yli) sanotaan Malesian ruokamekaksi.
Sitä tämä on. Joka kadun kulmalta saa street foodia, ravintoloita on satamäärin.
On paikallista, japanilaista, kiinalaista, länkkäriä, east meets west, filippiiniläistä, thaita…
You name it, we have it! En Curry Mee silvuplee!
Strange Magic
Georgetown on siis Unescon maailmanperintökohde, joten katunäkymä täällä on siisti. Roskiksia löytyy joka kadunkulmassa ja miljöö on muutenkin hyvä. Hyvin kaupunkimainen, vaikka saari virallisesti onkin. Paljon ihmisiä, kaikilla autot tai mopot. Kuriositeettina kiireisille suomalaisille, että liikennevalot vaihtuvat punaisista vihreiksi 160sek välein. Niissä on sekuntikellot, jotka näyttävät vaihtumisajan. Vihreää aaltoa riittää 30sek. Saattaa olla, että matkat kestävät vähän kauemmin.
Kävimme Aten kanssa metsästämässä katutaidetta, koska se on ilmeisesti the thing täällä.
Ja mikäpä jottei: Vanhoja, idyllisen oloisia taloja (luultavasti ainakin osa sisältä hylätty) joiden kulmat suorastaan huutavat graffitipeitettä. Sitä ei kuitenkaan näy. Ainoastaan "virallisia" teoksia. Ehkä heillä on sopimus artistien kanssa. Tai sitten täällä ei ole graffitikulttuuria. Joka tapauksessa.
Ehkä myös kaupungin siisteys on maailmanperintökohteen velvollisuus. Luulisin näin.
Ja hyvähän se on.
Mutta tästä paljastuukin jälleen kerran pieni käännepuoli:
Kiinalaisen kameralammaslauman perässä suunnistaessamme (joista jokaikinen ottattaa sitten kuvan itsestään sen taideteoksen kanssa. Joka. Vitun. Ikinen.) merkityille teoksille huomasin välillä kapeampia katuja, joita kukaan ei huomannut. Tai varmasti huomasi monikin mutta kukaan ei sen suuremmin kiinnittänyt niihin huomiota. Niissä asuu nimittäin paikallisia. Metrin kapeilta ja äärettömän pitkiltä kujilta pääsee heidän maailmaansa. Taloihinsa, joissa en ole päässyt käymään.
Mutta parvekkeiden perusteella, niiden harvojen, voi jotain arvioida elintasostaan. Tai no.
Köyhimmät heistä taitavat asua hökkeleissä jossain kukkulalla mutta suhteellisen köyhät.
Bussimatkalla (2 ringettiä vs. taksimatka 30 ringettiä, kummankohan ottais) näki myös
25. kerroksisia taloja, jotka ulkonäkymän perusteella eivät ole kovin tilaihmeitä. Pelkästään sen perusteella, että parvekkeita moiseen kompleksiin oli ympätty noin satatuhatta.
Totuus, mikä se lieneekään, ei varmasti löydy Love Lanelta kolmenkymmenen metrin päästä.
Köyhät liian köyhiä ja rikkaat liian rikkaita. Samat säännöt pätevät täälläkin.
Pukumies yskii tupakkaansa. Katselee taivaalle. Kävelee takaisin tuunatulle autolleen.
Koditon istuu. 7/11 vieressä. Toista päivää. Ei kerjää. Mutta istuu. Hiljaa. Yskii tupakkaansa.
Point of no return
Atte tuossa muistutti iltakaljalla istuessamme tämänpäiväisestä näystä kaupungilla.
Katuja reunustavat avoviemärit ovat niin ilo silmälle kuin nenälle mutta puhtoisen veden seassa matkaansa taitteli tänään myös noin metrin mittainen varaani. Oli nimittäin aika elokuvallinen näky.
Godzillan poikanen menossa äiteensä luo? Buddhan kolmastoista inkarnaatio? Ripley Alien 4:sta?
Pics or didn´t happen? Pirulainen livahti juuri kameran silmästä tunnelin alle. Niin varmaan mutta tapahtui niinä päivinä, että kaikkien oli verolle mäntävä ja… Totuus ei pala tulessakaan.
Matka jatkuu jälleen huomenna.
Seuraava etappi on 300km päässä sijaitseva Kuala Lumpur, jossa toivon pääseväni jälleen kiipeilemään. Sisä- ja ulkoseinillä! Ainakin ensin mainittu pitäisi kuulua Aasian parhaimmistoon.
Parasta toimintaa sitten Neil Gaimanin 100-sanaisen tarinan, jonka kanssanne tässä nyt jaan koska artisti itse jakaa tai ainakin jakoi tarinaansa joulukorteissa:
----------------------------
----------------------------
Nicholas Was…
Older than sin, and his beard could grow no whiter. He wanted to die.
The dwarfish naties of the Arctic caverns did not speak his language, but conversed in
their own, twittering tongue, conducted incomprehensible rituals, when they were not
actually working in the factories.
Once every year they forced him, sobbing and protesting, into Endless Night. During the
journey he would stand near every child in the world, leave one of the dwarves´ invisible
gifts by its bedside. The children slept, frozen into time.
He envied Prometheus and Loki, Sisyphus and Judas.
His punishment was harsher.
Ho.
Ho.
Ho.
----------------------------
P.S: Tein katutaiteesta taidetta, koska kaupunki on täynnä teoksia ja jokainen niistä on kuvan arvoinen.
Kaikkea en saanut kuvattua enkä aseteltua hienosti kuvankäsittelyohjelmalla mutta ole hyvä, Rakas Ihminen, nauti "olevinaan-postikortteja-pöydällä" kuvista (kaikki otin Penangilla, paitsi ruokakuvat vähän jokapuolella) ja kauniista päivästäsi.
Yours Truly:
Street Art - Informative.
Street Art - Plain Epic.
Colours of Life.
Food Edition! On Hor Mok Plata, simpukkaa ja kevätrullia, Carry Meetä, meriahventa, mättöaamiaista ja vaikka mitä!
The city of glass that I live in. @ Penang Hill.
Penang Hill Views. Taustalla myös 13km pitkä silta mantereelle.
Elämä on mun huume ja mulla on vitun hauskaa.
Vaikka Penang Hill onkin suht korkealla, eniten kutkuttaa tieto siitä, että pohjoista leveyttä on jäljellä enää 5 astetta päiväntasaajalle.
65 asteen kulmassa veti yksivaunuinen juna ylös kukkulalle.
Hienot oli näkymät raiteilta.
Tässä siis veturi ja vaunu, joka vie matkustajansa Penang Hillille 750m korkeuteen ihailemaan maisemia. Ihan vaan selkeyttääkseni.
Neiti Perä Seinäjoki menetti totaalisesti hermonsa kiinalaisturisteihin ja änkesi väliin ottamaan itsestään poseerauksen taideteoksen kanssa.
Jarno Street View.
Viemärit menee tosissaan näinkin kätevästi ihan jalan ulottuvilla.
Pistetään nyt muutama paras taideteos yksittäisenä kun ovat niin hienoja.
Escapee.
Especially cool.
Lady of my Dreams.
Tämä maalattiin vain neljä päivää sitten, käveltiin juuri ohi kun oli joku viimeistelemässä.
"…ja kolme kiloa perunajauhoja."
"Ii-hi-hii!"
Aten jalan päivittäinen kursiminen suoritettiin jälleen kerran nerokkaasti viemärin päällä, ettei kadulle menisi puhdistusainetta…… "Ei se tuossa kuvassa näytä niin pahalta."
Se muuten hyppi se vene. Laiva. Hulluna.
Aioin ensinnäkin toimia vain ja ainoastaan kuvassa oikealla esitetyllä tavalla ja toisekseen: Tartteeko sitä erikseen sanoa?
Kaihoa ja lisää elämäntarinaani löydät mm. tästä kappaleesta:
Ensi kertaan, pidä huoli itsestäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti