(Siperian kissa ja Suomen idiootti.
#Labrador, GC)
"Tanssi, kuolematon, tanssi
Tanssi kuolematon tanssi"
-Allekirjoittanut
"Men wanted for hazardous journey.
Small wages. Bitter cold. Long months
Of complete darkness."
-Ad by Sir Ernest Shackleton
"Kuu on kuollut ja kallellaan"
-Allekirjoittanut
"Suurempien kaupunkien
suurempaa elämää."
-Jarkko Martikainen
"It´s not the mountain
We conquer
But ourselves."
-Sir Edmund Hillary
"Suurempien kaupunkien
suurempaa elämää."
-Jarkko Martikainen
"It´s not the mountain
We conquer
But ourselves."
-Sir Edmund Hillary
---------------------
...olen löytänyt surullisimman kappaleen.
Kun se soi
Heti on syksy.
Kun se soi
Heti on syksy.
Kaikki kuolevat.
Taustalla katulamppujen ja kadunmiesten
ainut lohdullinen tahtilaji:
sateen tasainen neljäsosa
jonka rytmiin kaupungin alla
sykkii metallisydän
joka
ei tunne yhtään ystävää
ei yhtään
enkeliä
vain rappioruostuneita
kiskoja
joita
voitelee veri ja rauta
Ylämäki vie alamäkeen
Taustalla katulamppujen ja kadunmiesten
ainut lohdullinen tahtilaji:
sateen tasainen neljäsosa
jonka rytmiin kaupungin alla
sykkii metallisydän
joka
ei tunne yhtään ystävää
ei yhtään
enkeliä
vain rappioruostuneita
kiskoja
joita
voitelee veri ja rauta
Ylämäki vie alamäkeen
sitten mustaan jäähän
peilitaloon
sata metriä syvään
jonka yli on hiihdettävä
sukkasilleen
varpaat jäässä
etteivät kuolleet kuule
ja taas tervehdi
kaupan kassoilla
ikkunaostoksilla
peilitaloon
sata metriä syvään
jonka yli on hiihdettävä
sukkasilleen
varpaat jäässä
etteivät kuolleet kuule
ja taas tervehdi
kaupan kassoilla
ikkunaostoksilla
kadonneet lapset
runot
kuolleena syntyneet
sienet,
unohdetut, ruopatut.
On aina syksy kun kuljen tästä
vesi sataa varjon läpi
kastelee sielun joka kuivuu
kylmässä tuulessa
ehkä neljännesvuosisadassa
täällä sataa tuhkaa joka maanantai
pilvien läpi kalpeaa valoa. Orion ei
tiedä miten päin olisi, Kuu kuollut ja
kallellaan
piiloudun laseihin, heijastaviin ja
heijastamattomiin, verhoudun varjoon
maan
Nyt kun olen löytänyt
kaipaan takaisin etsimään.
---------------------
runot
kuolleena syntyneet
sienet,
unohdetut, ruopatut.
On aina syksy kun kuljen tästä
vesi sataa varjon läpi
kastelee sielun joka kuivuu
kylmässä tuulessa
ehkä neljännesvuosisadassa
täällä sataa tuhkaa joka maanantai
pilvien läpi kalpeaa valoa. Orion ei
tiedä miten päin olisi, Kuu kuollut ja
kallellaan
piiloudun laseihin, heijastaviin ja
heijastamattomiin, verhoudun varjoon
maan
Nyt kun olen löytänyt
kaipaan takaisin etsimään.
---------------------
Usual I Am Not
Niin. Suurempien kaupunkien suurempaa elämää. Not. Kaikki olemme koivusta kaiverretut.
On helmikuun loppu. Maaliskuun alku. Päivät ovat vielä kuumia. Yöt jotenkin siedettäviä. Syklonin pelättiin iskevän viime viikolla tänne kategorian viisi (5) tasoisena vaan ei selvinnyt kuin trooppisena matalapaineena perille. Pohjoisempana aiheutti kyllä aikamoista tuhoa. Hullu sää. Vaikea ennustaa lähistöllä olevan vuoriston takia, kuulemma.
Olen käynyt tuttuun tapaan Coastaamassa. Katie näki vauvahain rannantuntumassa snorklatessamme. Pelottaa uida, vieläkin. Siellä on härkähaita. Jossain. Ei kiinnostais joutua kalan syömäksi. Tosin päihittää se sydänkohtauksen...
Kuntoilua viisi päivää viikossa. Vähiä yöunia. Olen tullut vanhaksi mutta minua ajaa silti outo voima eteenpäin. Ihmissuhdekiemuroita. Katie tahtoo/ei tahdo olla kanssani. Minä tahdon/en tahdo lähteä.
Olen jo bookannut lennot huhtikuulle ja toukokuulle. En tiedä käytänkö niitä... En tiedä, älä kysy!
Älä kysy.
Älä kysy..
Älä kysy...
Älä ky....
...maaliskuu. Kahdeskymmenes viides. Istun Katien sohvalla, kahden viikon päässä lennosta. Hän kertoo olevansa rakastunut minuun. Minä kerron olevani häneen. Olen silti lähdössä. Käyn tervehtimässä perhettäni Suomessa. Palaan. Ehkä. Ellei hän tule Suomeen. Kaikki on tällä hetkellä isoa ehkää. Olkapää on hajalla, samoin jalat. Viisi päivää viikossa kiipeämistä vailla kunnollista unta töiden takia, liian vaikea overhang KP:llä ja sata peräkkäistä yliyritystä hajottavat jokaisen kehon. Tämän ainakin. Istun siis. Katson Simpsoneita. Haaveilen.
Käyn fysioterapeutilla kaksi viikkoa jatkuneen olkapääkivun takia. Tuloksena on huojennus: Ei vammoja, lihakset vain ylirasittuneet.
Jostain syystä elämä menee nyt kaksissa viikoissa. Olen kaksi viikkoa Katien luona. Ensi viikon tiistaina lennän Thaimaahan. Outoa. Yhdeksän kuukautta Australiaa. Yksitoista kuukautta reissua. Montako ihmistä. Montako uniikkia tapahtumaa. Ihan tolkuton määrä kasvamista ja kokemusta.
Kävelimme pari yötä sitten rantahiekalla. Uusi Black Diamondin otsalamppu leikkasi pimeyden sopiviksi suupaloiksi. Tunnin kävelyn aikana rantavedestä löytyi mm. seuraavia otuksia:
Korallikala
Mureena
Kalmareita
Rauskuja
Kaloja
Kaloja
Kaloja
Hiekkahai
Rapuja
Rapuja
Rapuja
Hullua. Austalian biodiversiteetti on käsittämätön. Tänne kannattaa tulla jo pelkästään siitä syystä.
Kallis maa mutta äärimmäisen helppo matkustaa.
Länsimaa maapallon itäisimmällä reunalla.
Mitä siis vielä odotat? Lähe menee!
Uskomaton Australia. Katien tapaaminen. Olen saanut parhaan mahdollisen kokemuksen toisesta maasta minkä vain voi: Paikallisen. Ja näin paljon aikaa! Yhdeksän kuukautta, joista kuusi kuukautta paikallisen siipien neuvoissa on enemmän kuin tarpeeksi oppiakseen uutta ja making the most of it. Mitkään sanat eivät riitä kiitollisuuttani osoittamaan mutta ehkä tämä päivitys sitä sivuuttaa.
Huomenna suljen ympyrän kun 365:n (kolmesataakuusikymmentäviisi) päivän matkan viimeinen jalka alkaa Thaimaan pääkaupungista: Pahamaineisesta Bangkokista, jonne lennän aamutuimaan 14h. Sieltä pian siirryn sinne, jossa koen matkani alkaneen, Railay Beachille. Palaan kiipeämään, kuukaudeksi, kunnes tasan 365:n (kolmesataakuusikymmentäviisi) päivän jälkeen, (joista 320 on ollut aurinkoista kesää) palaan Suomeen. Suomeen! Mitä ihmettä! Mikä se sellainen on. Ainakin osaan vielä moista kieltä kirjoittaa. Ja puhua. Tietenkin. Mutta enää en pilkkaa heitä, jotka unohtavat äidinkielensä sanoja, oltuaan pitkään toisessa maassa. Vähintään 80% reissun ajasta olen puhunut englantia. Aikamoinen kielikylpy, aye? Tyynenmeren kokoinen kielikylpy.
Olisi ollut kiva olla pidempään. Olisi ollut kiva käydä siellä ja täällä mutta kaikkea ei voi saada. Varsinkaan tämän kokoisessa "maassa" eli mantereessa, jossa matkat taitetaan enemmänkin lentokoneella kuin autolla. Mutta, kun palaan takaisin, aion käydä Great Ocean Roadilla... Tasmaniassa. Kiivetä kuin orava Blue Mountainsilla ja Glass Housessa... Ehkä menen naimisiin Katien kanssa ja saamme pieniä suomalais-australaisia pellavapäitä, joilla on pellavaa ylä-ja alapäässä. En tiedä! Enkä haluakaan. Elämä on seikkailu! Seikkaile!
Mitä siis kirjoittaisin, mitä vielä en ole kirjoittanut. Miten päättää mitään elämässä. Olen sanonut, että hyvästit eivät merkitse, vain aika ennen niitä. Luulen, että olen oikeassa. Koko elämä on yhtä hyvästiä, jos niikseen haluaa. Mutta minähän en halua, joten koko elämä olkoon tervehtimistä. Ja tervehtymistä.
Australia! Minä kumarran Sinulle. Katie! Minä suutelen sinua! Lukemattomat toverit ja ystävänkaltaiset, kanssamatkustajat Australiassa ja muilla mantereilla, KIITOS! Vielä seuraa viimeinen päivitys Thaimaasta, mutta tämä luku on tähän sulkeutuva. Ja tulevaisuuden minälle, joka tätä joskus ehkä luen: Pidä pää pystyssä, vaikka vastatuuleen olisikin helpompi kumaraan kulkea.
Älä kysy.
Älä kysy..
Älä kysy...
Älä ky....
...maaliskuu. Kahdeskymmenes viides. Istun Katien sohvalla, kahden viikon päässä lennosta. Hän kertoo olevansa rakastunut minuun. Minä kerron olevani häneen. Olen silti lähdössä. Käyn tervehtimässä perhettäni Suomessa. Palaan. Ehkä. Ellei hän tule Suomeen. Kaikki on tällä hetkellä isoa ehkää. Olkapää on hajalla, samoin jalat. Viisi päivää viikossa kiipeämistä vailla kunnollista unta töiden takia, liian vaikea overhang KP:llä ja sata peräkkäistä yliyritystä hajottavat jokaisen kehon. Tämän ainakin. Istun siis. Katson Simpsoneita. Haaveilen.
Käyn fysioterapeutilla kaksi viikkoa jatkuneen olkapääkivun takia. Tuloksena on huojennus: Ei vammoja, lihakset vain ylirasittuneet.
Jostain syystä elämä menee nyt kaksissa viikoissa. Olen kaksi viikkoa Katien luona. Ensi viikon tiistaina lennän Thaimaahan. Outoa. Yhdeksän kuukautta Australiaa. Yksitoista kuukautta reissua. Montako ihmistä. Montako uniikkia tapahtumaa. Ihan tolkuton määrä kasvamista ja kokemusta.
Kävelimme pari yötä sitten rantahiekalla. Uusi Black Diamondin otsalamppu leikkasi pimeyden sopiviksi suupaloiksi. Tunnin kävelyn aikana rantavedestä löytyi mm. seuraavia otuksia:
Korallikala
Mureena
Kalmareita
Rauskuja
Kaloja
Kaloja
Kaloja
Hiekkahai
Rapuja
Rapuja
Rapuja
Hullua. Austalian biodiversiteetti on käsittämätön. Tänne kannattaa tulla jo pelkästään siitä syystä.
Kallis maa mutta äärimmäisen helppo matkustaa.
Länsimaa maapallon itäisimmällä reunalla.
Mitä siis vielä odotat? Lähe menee!
(Trooppista sykloni Marciaa odotellessa helmikuun lopussa. Korkeimman mahdollisimman kategorian myrsky iski pohjoiseen kovimmin ja toi vain rankkasateita keskiosaan. Myönnän, pelotti oikeasti jo vähän, että lentääkö talot ja muut mutta onneksemme Hän laantui trooppiseksi matalapaineeksi hyvin äkkiä mereltä maalle siirryttyään. Sadetutka oli vain aika mielenkiintoisen näköinen verrattuna edelliseen pilvettömään x 100 päivää.)
Celestial Maddening
Huomenna suljen ympyrän kun 365:n (kolmesataakuusikymmentäviisi) päivän matkan viimeinen jalka alkaa Thaimaan pääkaupungista: Pahamaineisesta Bangkokista, jonne lennän aamutuimaan 14h. Sieltä pian siirryn sinne, jossa koen matkani alkaneen, Railay Beachille. Palaan kiipeämään, kuukaudeksi, kunnes tasan 365:n (kolmesataakuusikymmentäviisi) päivän jälkeen, (joista 320 on ollut aurinkoista kesää) palaan Suomeen. Suomeen! Mitä ihmettä! Mikä se sellainen on. Ainakin osaan vielä moista kieltä kirjoittaa. Ja puhua. Tietenkin. Mutta enää en pilkkaa heitä, jotka unohtavat äidinkielensä sanoja, oltuaan pitkään toisessa maassa. Vähintään 80% reissun ajasta olen puhunut englantia. Aikamoinen kielikylpy, aye? Tyynenmeren kokoinen kielikylpy.
Olisi ollut kiva olla pidempään. Olisi ollut kiva käydä siellä ja täällä mutta kaikkea ei voi saada. Varsinkaan tämän kokoisessa "maassa" eli mantereessa, jossa matkat taitetaan enemmänkin lentokoneella kuin autolla. Mutta, kun palaan takaisin, aion käydä Great Ocean Roadilla... Tasmaniassa. Kiivetä kuin orava Blue Mountainsilla ja Glass Housessa... Ehkä menen naimisiin Katien kanssa ja saamme pieniä suomalais-australaisia pellavapäitä, joilla on pellavaa ylä-ja alapäässä. En tiedä! Enkä haluakaan. Elämä on seikkailu! Seikkaile!
Mitä siis kirjoittaisin, mitä vielä en ole kirjoittanut. Miten päättää mitään elämässä. Olen sanonut, että hyvästit eivät merkitse, vain aika ennen niitä. Luulen, että olen oikeassa. Koko elämä on yhtä hyvästiä, jos niikseen haluaa. Mutta minähän en halua, joten koko elämä olkoon tervehtimistä. Ja tervehtymistä.
Australia! Minä kumarran Sinulle. Katie! Minä suutelen sinua! Lukemattomat toverit ja ystävänkaltaiset, kanssamatkustajat Australiassa ja muilla mantereilla, KIITOS! Vielä seuraa viimeinen päivitys Thaimaasta, mutta tämä luku on tähän sulkeutuva. Ja tulevaisuuden minälle, joka tätä joskus ehkä luen: Pidä pää pystyssä, vaikka vastatuuleen olisikin helpompi kumaraan kulkea.
Iäti Teitä Muiskutellen:
***
(Hän itse! Hän!
#Itsehän)
(Antaa tulla tänne vaan, Suomi Finland Perkele.
#Australia)
(Vihdoin! Kengurulauma Gold Coastin syrjäseudulla.
#Syrjä #Ei-Martti)
(Värikkäitä lintuja ja papukaijoja leijailee siellä sun täällä.
Puhumattakaan jokailtaisista hedelmälepakoista, joiden siipien kärkiväli on 1-2m...
#Ei haittaa lukit enää suomessa)
(Skeptikko katseli sen verran kriittisesti, että katsoin
parhaimmaksi myönnytellä matkan päästä.
#Juu kato)
(Golfkentän aita toimi henkivakuutena julmaa sodomiittia vastaan.
#Julma #Tsingis Khan)
(Hei äiti! Täsä mä olen!
#Poikasi Jarno)
(Katie ja Bruce juoksemassa Labradorin rantaa.
#Itse Hän pyöräili)
(Itse Hän uskaltaudun veteen vain uimahallissa, jossa on hengenpelastaja kiväärin kanssa
mutta natiivit eläimet menevät pimeälläkin. Tosin vain rantaan. Ei yhtään syvemmälle.
#Herran #Jestas #Meeppä ite)
(Tämä eksoottinen katukyltti ihan vain siitä syystä, että Surferssissa on tullut hilluttua niin paljon. Perus turistimesta. Itse Hän en mikään turisti tietenkään ole.
#Turisti #True #Trävelleri)
(Ihana. Ihanampi. Ihanin Australian sademetsä.
#Namumbah Valley)
(Ihana. Ihanin. Katie.
#Numbah Valleyh)
(Water Falls from Waterfalls.
#Fall´s Water)
(Ma susta kuvan ottamahan!
#No otappa nyt sittennii)
(Turkasen tulimmaista.
#Turkanen)
(Fellow foreigners Karl, Beatrice and the Ass of Katie.
#Ass #Katie #Namumbah #Oliko se ny Numbah)
(Natiivi apina. Atiivi napina.
#Munansaannos #Taas kännissä)
(Jos metsään tahdot mennä nyt... sieltä kaksimetrisen pythonin jälleen voi löytämän.
Tämä herrasmiesnainen oli juuri hotkaissut mahan täyteen possumia tai muuta jyrsijää, joten lähikontakti oli mahdollinen.
#Mahdollinen #Lähikontakti)
(Mamelukki eli hämelukki eli wildlife.
#Get it #You don´t)
(Korallinen kala rantavedessä.
#Kala)
(Mystinen mysteerikuva mystisestä mystisleidistä.
Taustalla majesteettiset Surfferssin valot.
#Varrella virran)
(Hiekkahai!
#Hai hiekassa, hiekkaa haissa. Hai... haissa...)
(Pienempiä kalmareita on tullut vastaan paljonkin mutta nyt tuli n. puolimetrinen värejään kivasti vaihtava omituisten otusten kerhoon kuuluva yksilö valokeilaan.
#Rölli)
(Sting Ray eli rausku, joiden päälle ei halua kuulemma astua. Moinen keihäisti Steve Irvining. Tosin taisi olla isompi se. Tämä oli kaksikymmensenttinen.
#Labrador #Rantavesi)
(Yön vaihtuessa paistamaan suoraan zeniitistä, valokeilaan lipui isompi rauskuyksilö. Tämä oli jo metrinen halkaisijaltaan ja herätti peloitusta sekä kunnioitusta.
#Peloitus #Kunnioitus)
(Näitä pellejä on vähän jokapaikassa, eli vanhoja sodomiittirapuja.
#Vanha #Sodomiitti)
(Lokaaleillehan nämä ovat lähinnä sorsia mutta on se pelikaani
iso ja peloittava otus silti.
#Silmäpelikaani #Otus #Peloitus
(#Näyttäkää suomalaisille!
#Fiddler´s, SP)
(Jimmyli!
#Jimmy #Li)
(Atteli!
#Atte #Li)
(Kyä o hianot vehkeet pojilla ihankohan itte ovat ostaneet
#I´ll take mi coat)
(Ms. Rose, Maddening Red <3)
Iso lohko fetajuustoa kymmenen graavilohisiivun päälle
neljä tuoretta salaatinlehteä ja mielellään ei-homeista leipää:
