(Aina yhtä ihana Katie Rose ja kuriton
rakkauspakkauksensa mr. Bruce Huxley
#Rannalla nro 68.)
"Climb, climb, and use
your fucking feet."
-Tuntematon kiipeilijäsuuruus KP:llä
kun kysyin häneltä vinkkejä.
"Hope Is."
-Kyltti matkalla jonnekin
"Missä voi makailla metsäsika."
-Jarkko Martikainen
"Jos kaadutkin niin kaadu pois,
mutta omilla ehdoilla, perkele."
-Jarkko Martikainen
"I´ll climb the rope you tied for me.
-Children of Bodom
"Onni on teonsana."
-Juha Siro
"Lead a life that you don´t need a vacation from."
-Unknown
"Ennen ilmestyskirjaa on Ostos-tv."
-PMMP
"Beyond this point
All colour is lost."- Simon Lea
---------------------
...ukonvaaja iskee taivaanrannan taa. Lyhty sammuu. Tuuli laulaa pinnarattaissa nukkuvalle lapselle.
Hyräilee ikiäidin äänellä. Äänellä, jota aikuiset eivät enää kuule. Poika juoksee metsän halki. Kiirehtii kotiin, jota ei ole ollut vuosikausiin. Lapsi nukahtaa ennen myrskynreunaa.
Kuuletko vielä laulun vai vain koneiden huminan? Kitinän vanhalla kuolinvuoteella.
Lasketko päiviä kevääseen vai tunnetko käytävän lumessa? Elätkö kaksi päivää viikossa.
Kaupunki sammuu. Nukkuu juopuneen unta.
Jokien alla meret palavat. Vuosituhansia. Ukonvaaja iskee taivaanrannan taa.
Ääni hukkuu aaltoihin.
Sana on ajatus ja merkki sen dopamiini ajatuksen reunalla.
Saarikosken anarkian liput liehuvat kaikilla mantereilla.
Olen tässä.
En koskaan muualla.
En koskaan muualla.
Natisevan katoksen alla toiveet keskustelevat sadalla englannin kielellä.
Nuku, lapsi, nuku.
Väsy vähäsen.
---------------------
Kuoleman laulukunnaat
Joka vuosi ajattelen samaa. Että vuosi sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella olevani tässä elämäntilanteessa/ajassa/paikassa tasan kahdentoista Kuun kierron päästä. Ja tässä olen.
Aina olen tässä.
Vuosi 2014 oli kasvun vuosi. Outoja muistoja mielleyhtymistä: Vuosi 2005 oli Sininen vuosi. Mahdoton selittää. Mutta vuosi 2014 oli sen kummemmin taiteilematta Kasvun vuosi.
En tainnut kasvaa pituutta muuta kuin mahan ympäriltä mutta henkisesti saatoin muutaman sentin taivaankannattajan jalkoihini saada. Opin itsestäni paljon ja enemmän. Surin kauan ja huolella.
Iloitsin. Venyttelin. Aloin urheilla ja pudotin painoa. Rakastuin kiipeilyyn Thaimaan kallioilla. Kudoin pienen elämänlangan sen ympärille. Kudoin lankoja. Kokeilin eri sävyjä ja värejä. Asettelin niitä planeettojen ympärille. Hallitsin. Tuhosin. Olin juovuksissa ja arvaamaton. Olin seesteinen ja seisoin mäntynä kielekkeen yllä, juuret kallion läpi puskien. Malesiassa katselin maailmaa puolen kilometrin korkeudesta. Söin hampurilaisia. Sammuin kadulle kaltaisteni kanssa. Join ja räin. Olin ylimielinen. Indonesiassa näin rahallisen köyhyyden mutten henkistä alhoa. Ramadanin aikaan kioskiruoat laitettiin mustiin säkkeihin. Ennakkoluuloni muslimeista murskattiin pommin tavoin.
Australia tarjosi biodiversiteetin kirjon ja puolessa vuodessa kymmenen vuoden suomen kesät ja auringot.
Onni on teonsana. Minun pitää kirjoittaa enemmän, että muistan olla onnellinen ja kiitollinen kaikesta. Olen niin etuoikeutettu hemmoteltu paskakasa kuin olla voi. Herkkä kuin perhonen. Kauhea juoppo. Hauska, haluaisin ajatella. Positiivinen. Syvä ja kuin meri; Liikkeessä, paikallaan, pysähtynyt. Myrskyän. Olen tyven. Rakastan paljon, mutta en koskaan tarpeeksi. Itsekeskeinen. Mulkku. Hellä ja huolehtiva. Herrankukkaro. Lottovoittaja. Suklaaperse/sydän. Rehellinen valehtelija.
Ihminen?
Ihminen?
(Life is a Beach and then you fly.
#from Fingal Head)
Alien Entities
Rönsyilen. Haluan pitää Saarikosken anarkian kirjoittamisessani.
Ei kiinnosta tehdä asioita oikeaoppisesti. Ei kiinnosta runomitta tai omistaa silkkimattoa.
Minulla on yksi lusikka. Yksi voiveitsi. Haarukka. Haljennut muki ja lautanen. Näillä on menty 5kk.
Ei ole TV:tä. Ei sohvaa. Pieni sänky on samalla olohuone/ruokapöytä/eteinen ja temppeli.
Ei sentään WC.
Sekin on yhteinen.
Niin. Valintoja. Lupaisinko jotain vuodelle 2015?
En haluaisi rikkoa lupauksiani.
Kalliokiipeily vaatii lahjoja ja koska minä olen lahjaton, täytyy minun nähdä extrasti vaivaa kehittyäkseni. Toki voin mennä perse edellä Kuuhun tai ylös vertikaalia seinää mutta rajat tulevat vastaan hyvin nopeasti ja kepeät tanssiaskeleet ovat juopuneen rojahduksia.
Mitä lupaisin. Tehdä töitä oman onnellisuuden eteen?
Ei huono lupaus, eihän.
Ei huono lupaus, eihän.
Sodanjulistus omia ahdistuksia vastaan.
Nykyinen asemasota/väsytystaistelu/salamahyökkäys ei ole ollut tehokas strategia. Ehkä motitan. Saarran ja näännytän nälkään. Tapan kylmästi, harkiten. Tapan välinpitämättömästi, jätän huomiotta.
Ehkä käyn taistoon, käyn uhmaan. Ei pelko ole turhaa.
Koska rohkeus ei ole sitä ettei pelkää, vaan sitä, että menee pelosta huolimatta.
Nykyinen asemasota/väsytystaistelu/salamahyökkäys ei ole ollut tehokas strategia. Ehkä motitan. Saarran ja näännytän nälkään. Tapan kylmästi, harkiten. Tapan välinpitämättömästi, jätän huomiotta.
Ehkä käyn taistoon, käyn uhmaan. Ei pelko ole turhaa.
Koska rohkeus ei ole sitä ettei pelkää, vaan sitä, että menee pelosta huolimatta.
Tiedättekö. Olen ajatellut:
Ihmisen pitäisi elää elämää josta ei tarvitse lomaa.
Yritän luoda sitä itselleni. Ilman vanhempieni tukea en olisi päässyt näin kauas. Olen aina ja ikuisesti heille kiitollinen kaikesta.
Unohdan sanoa sen liian usein.
Työkaverini kysyi männäpäivänä notta mistä summasta jäisin varastolle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Hetken mietittyäni tulin tulokseen, etten mistään. Vaikka saisin miljardin, niin en voisi sillä ostaa
ikuisesti menetettyä kymmentä vuotta takaisin. Rahan valta ulottuu vain so long mikasesanaoli.
Toki voisin elää rönsyillen loppuelämän, mutta mikään summa ei osta aikaa. Ei mikään.
Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Siinä! Elä!
Samaisesta syystä pidän Robert Plantin päätöstä olla tekemättä Led Zeppelinin comebackina korvaamattoman upeana asiana. Zeppelinille tarjottiin seitsemänsataa miljoonaa (700 000 000) dollaria jos he palaavat lavoille. Plantti sanoi, että "Ei tunnu oikealta."
Zeppelin ei ole myytävänä.
Musiikki ei ole myytävänä.
Aikaa et voi ostaa.
Aivan julmetun hieno homma. Julmetun, I said!
Mieli on ruumis. Jos syöttää sille pizzaa ja kaljaa niin siitä tulee kaljamahainen pizzanaama.
Mielestä siis. Samoin ruumiista.
Eli huonojen ajatuksien tilalle pitää vaihtaa porkkanaa ja selleriä. Liikuntaa.
Olen aina ollut liikunnallinen. Nuorempana pelasin lätkää ja tennistä ja pyöräilin ja punttasin. Hoidin jopa orastavan astman näin ollen pois. Tupakoinnin olisin voinut lopettaa aiemminkin mutta pääasia, että loppui. On muuten ehkä vähän mukavampi juosta tähän aikaan vuodesta Brisbanen joen rannalla hihattomassa klo 20 kuin hiihtää Suomessa. Toki hiihtokin alkaisi jo pikkuhiljaa maittaa mutta you catch my drift. Olen jälleen rakastunut liikkumisen iloon. En pidä mitään aikataulua tai sykemittaria. Tulokset ovat hyvä olo ja peilikuva. Kunhan en menisi liiallisuuksiin, vähän niin kuin kaikessa mitä teen. Koska olen epävakaa. Ehkä aina tulen olemaan. Taiteilijaluonne.
Ajattelen kiipeilyä koko ajan. Harjoittelen joka päivä. En osaa mitään. Vituttaa mutta tahto on kova. Tai kyllä minä eilen kävin Urbanissa, jossa kaksituntisen loppu"saldoksi" jäi V1+ boulderi ja tekninen 19 kiipeäminen. Viimeisimmästä olen jopa hieman ylpeä. Olen vielä niin alussa. Väkisin vääntämällä menee kovempiakin, mutta ei ole mitään järkeä. Tekniikat pitää oppia kunnolla alusta alkaen. Siinä mielessä pitkästä soittourasta on ollut tässäkin apua: Tietää treenaamisen salat.
Varasin siis kuuden viikon tekniikkakurssin Urban Climbiin. Samalla osallistun ClimbFittiin.
Alkaa pikkuhiljaa kasvamaan ne imukupit känsäisiin käsiin!
Niin. Vielä ajasta ja sen käytöstä. Monesta kuulen, että "ei ole aikaa."
Alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että on. Kerronpa oman tyypillisen päiväni esimerkin:
Herätys klo 0515.
Bussiin klo 06. Junaan 0640. Kaksi kilometriä kävelyä työpaikalle. Kahdeksan tunnin päivä.
Bussipysäkille 1605. Edellisenä iltana tehty leipä naamaan päivälliseksi ja bussiin klo 1610. Päiväunet 30min ajomatkalla Cityyn. Puolitoista kilometriä kävelyä kiipeilemään. Kiipeilyä pari tuntia. Lopetus seiskan/kasin maita. Kilometri kävelyä bussipysäkille. 25min ajoa kämpille. Ehkä kaupan kautta, jos ehtii. Kotona klo 21. Iltapala, suihku ja seuraavalle päivälle eväät töihin.
Klo 21.35. 25min vapaamuotoista ajanviettoa ennen nukkumaan menoa.
Herätys 0515....
En valita. Valintoja! Mutta auto olisi kiva.
---
Kävin äsken viemässä roskia.
Tihkutti ja tuuli.
Nautin niin paljon, ettette usko.
Tottakai lämpöä on se perus +25 klo 22 mutta silti, ei ollut kuuma.
Oli kuin kotona olisi ollut.
Niin ja kortti äidiltä sai minut itkemään ilosta ja ikävästä häntä kohtaan.
Se oli jäänyt joulupaketin pahvin väliin ja löysin sen siivotessa.
Äiti!
Ei ole äidin voittanutta!
Noniin. Maailmanpelastusblogiko tästä nyt tuli. Napajäät sulaa ja jääkarhut.
Mutta ei ole paljon kerrottavaa hektisestä Brisbanesta.
Yhdeksäs kuukausi reissussa ja viides Brisbanessa. Tai täällä se ei hirveästi reissaamiselta tunnu, asumistahan tämä kaiketi lähentelee.
Uusi vuosi alkoi Gold Coastilla mereltä tulevaa ilotulitusta katsellessa kera Katien.
En tiedä mitä meistä tulee. Olemme joka viikonloppu yhdessä. Pidän hänestä paljon.
Mutta kaipaan Suomea. Kaipaan perhettä. Kaipaan jotain. Jos voisin, ottaisin hänet mukaan.
Hänet. En Australiaa. Vaikka Hänestäkin olen alkanut etenevässä määrin pitämään.
Ihmeellinen maa. Maailma. Ihmeellinen.
Kevät. Täälläolemassaolo. Mihin Virta vie. Pois.
Aina pois?
---
Olimme Surfferssissa viime yönä. Menimme istumaan rannalle. Pelastushelikopteri alkoi kiertelemään isojen spottivalojen kanssa vesirajaa. Lensi yli noin kaksikymmentä kertaa viidensadan metrin pätkää maalaten kirkasta keinovaloa, elämänviivaa tummaan veteen ja murtuviin aaltoihin. Yritimme Katien kanssa kuikuilla, että näkisimmekö ketään. Kättä. Avunhuutoa. Hänellä olisi ensiaputaidot ja hän arvioi minne virta mahdollisesti veisi. Katseeni liimautui helikopterin valoihin vedessä. Odotimme. Katsoimme. Kuuntelimme. Puoli tuntia kopteri kiersi kunnes viimeisen kierroksen jälkeen kaartoi pois.
Ei mitään. Ei ääntä. Ei avunhuutoa. Ei kättä.
Seuraavana päivänä media ilmoitti Sudanilaismiehen kadonneen yöllä.
Pisti miettimään. Rip currentit täällä ovat tappavia. Siis ne, joissa vesi poistuu rannalta merelle päin. Maailman parhaat uimaritkaan eivät pääse pois virrasta. Se vie sinut merelle. Hädissäsi hukut helposti. Viisikymmentä metriä rannasta voi olla merenalainen kalliokieleke. Pudotus. Virta vie syvään. Meri on täynnä eläimiä. Ne syövät sinun ruumiisi kun ajelehdit kilometrin pohjaan.
Näitä visioin katsellessani murtuvia aaltoja.
Merellä ei ole muistia.
Ettei se unohtaisi mitään.
Minulla on kaksi kuukautta aikaa Brisbanessa.
Sitten lennän Melbourneen. Thaimaahan. Ja kesän kynnyksellä...
Helsinki Vantaan lentokentälle. Pelkkä nimi tuo outoja viboja. Suomeen?
Kotiin? Onko minulla enää kotia. Olenko muuttunut liikaa. Olenko. Osaanko enää.
Ihmisen pitäisi elää elämää josta ei tarvitse lomaa.
Yritän luoda sitä itselleni. Ilman vanhempieni tukea en olisi päässyt näin kauas. Olen aina ja ikuisesti heille kiitollinen kaikesta.
Unohdan sanoa sen liian usein.
Työkaverini kysyi männäpäivänä notta mistä summasta jäisin varastolle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Hetken mietittyäni tulin tulokseen, etten mistään. Vaikka saisin miljardin, niin en voisi sillä ostaa
ikuisesti menetettyä kymmentä vuotta takaisin. Rahan valta ulottuu vain so long mikasesanaoli.
Toki voisin elää rönsyillen loppuelämän, mutta mikään summa ei osta aikaa. Ei mikään.
Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Siinä! Elä!
Samaisesta syystä pidän Robert Plantin päätöstä olla tekemättä Led Zeppelinin comebackina korvaamattoman upeana asiana. Zeppelinille tarjottiin seitsemänsataa miljoonaa (700 000 000) dollaria jos he palaavat lavoille. Plantti sanoi, että "Ei tunnu oikealta."
Zeppelin ei ole myytävänä.
Musiikki ei ole myytävänä.
Aikaa et voi ostaa.
Aivan julmetun hieno homma. Julmetun, I said!
(Fire works, Fireworks.
#Surffer´s New Years)
You Are The Reckoning / I Am The Becoming
Mieli on ruumis. Jos syöttää sille pizzaa ja kaljaa niin siitä tulee kaljamahainen pizzanaama.
Mielestä siis. Samoin ruumiista.
Eli huonojen ajatuksien tilalle pitää vaihtaa porkkanaa ja selleriä. Liikuntaa.
Olen aina ollut liikunnallinen. Nuorempana pelasin lätkää ja tennistä ja pyöräilin ja punttasin. Hoidin jopa orastavan astman näin ollen pois. Tupakoinnin olisin voinut lopettaa aiemminkin mutta pääasia, että loppui. On muuten ehkä vähän mukavampi juosta tähän aikaan vuodesta Brisbanen joen rannalla hihattomassa klo 20 kuin hiihtää Suomessa. Toki hiihtokin alkaisi jo pikkuhiljaa maittaa mutta you catch my drift. Olen jälleen rakastunut liikkumisen iloon. En pidä mitään aikataulua tai sykemittaria. Tulokset ovat hyvä olo ja peilikuva. Kunhan en menisi liiallisuuksiin, vähän niin kuin kaikessa mitä teen. Koska olen epävakaa. Ehkä aina tulen olemaan. Taiteilijaluonne.
Ajattelen kiipeilyä koko ajan. Harjoittelen joka päivä. En osaa mitään. Vituttaa mutta tahto on kova. Tai kyllä minä eilen kävin Urbanissa, jossa kaksituntisen loppu"saldoksi" jäi V1+ boulderi ja tekninen 19 kiipeäminen. Viimeisimmästä olen jopa hieman ylpeä. Olen vielä niin alussa. Väkisin vääntämällä menee kovempiakin, mutta ei ole mitään järkeä. Tekniikat pitää oppia kunnolla alusta alkaen. Siinä mielessä pitkästä soittourasta on ollut tässäkin apua: Tietää treenaamisen salat.
Varasin siis kuuden viikon tekniikkakurssin Urban Climbiin. Samalla osallistun ClimbFittiin.
Alkaa pikkuhiljaa kasvamaan ne imukupit känsäisiin käsiin!
Niin. Vielä ajasta ja sen käytöstä. Monesta kuulen, että "ei ole aikaa."
Alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että on. Kerronpa oman tyypillisen päiväni esimerkin:
Herätys klo 0515.
Bussiin klo 06. Junaan 0640. Kaksi kilometriä kävelyä työpaikalle. Kahdeksan tunnin päivä.
Bussipysäkille 1605. Edellisenä iltana tehty leipä naamaan päivälliseksi ja bussiin klo 1610. Päiväunet 30min ajomatkalla Cityyn. Puolitoista kilometriä kävelyä kiipeilemään. Kiipeilyä pari tuntia. Lopetus seiskan/kasin maita. Kilometri kävelyä bussipysäkille. 25min ajoa kämpille. Ehkä kaupan kautta, jos ehtii. Kotona klo 21. Iltapala, suihku ja seuraavalle päivälle eväät töihin.
Klo 21.35. 25min vapaamuotoista ajanviettoa ennen nukkumaan menoa.
Herätys 0515....
En valita. Valintoja! Mutta auto olisi kiva.
---
Kävin äsken viemässä roskia.
Tihkutti ja tuuli.
Nautin niin paljon, ettette usko.
Tottakai lämpöä on se perus +25 klo 22 mutta silti, ei ollut kuuma.
Oli kuin kotona olisi ollut.
Niin ja kortti äidiltä sai minut itkemään ilosta ja ikävästä häntä kohtaan.
Se oli jäänyt joulupaketin pahvin väliin ja löysin sen siivotessa.
Äiti!
Ei ole äidin voittanutta!
(Ota-se-itse-Mies
#Minä-Itse-Kun-Sen-Otin Mies)
Gravitational Microlensing
Noniin. Maailmanpelastusblogiko tästä nyt tuli. Napajäät sulaa ja jääkarhut.
Mutta ei ole paljon kerrottavaa hektisestä Brisbanesta.
Yhdeksäs kuukausi reissussa ja viides Brisbanessa. Tai täällä se ei hirveästi reissaamiselta tunnu, asumistahan tämä kaiketi lähentelee.
Uusi vuosi alkoi Gold Coastilla mereltä tulevaa ilotulitusta katsellessa kera Katien.
En tiedä mitä meistä tulee. Olemme joka viikonloppu yhdessä. Pidän hänestä paljon.
Mutta kaipaan Suomea. Kaipaan perhettä. Kaipaan jotain. Jos voisin, ottaisin hänet mukaan.
Hänet. En Australiaa. Vaikka Hänestäkin olen alkanut etenevässä määrin pitämään.
Ihmeellinen maa. Maailma. Ihmeellinen.
Kevät. Täälläolemassaolo. Mihin Virta vie. Pois.
Aina pois?
---
Olimme Surfferssissa viime yönä. Menimme istumaan rannalle. Pelastushelikopteri alkoi kiertelemään isojen spottivalojen kanssa vesirajaa. Lensi yli noin kaksikymmentä kertaa viidensadan metrin pätkää maalaten kirkasta keinovaloa, elämänviivaa tummaan veteen ja murtuviin aaltoihin. Yritimme Katien kanssa kuikuilla, että näkisimmekö ketään. Kättä. Avunhuutoa. Hänellä olisi ensiaputaidot ja hän arvioi minne virta mahdollisesti veisi. Katseeni liimautui helikopterin valoihin vedessä. Odotimme. Katsoimme. Kuuntelimme. Puoli tuntia kopteri kiersi kunnes viimeisen kierroksen jälkeen kaartoi pois.
Ei mitään. Ei ääntä. Ei avunhuutoa. Ei kättä.
Seuraavana päivänä media ilmoitti Sudanilaismiehen kadonneen yöllä.
Pisti miettimään. Rip currentit täällä ovat tappavia. Siis ne, joissa vesi poistuu rannalta merelle päin. Maailman parhaat uimaritkaan eivät pääse pois virrasta. Se vie sinut merelle. Hädissäsi hukut helposti. Viisikymmentä metriä rannasta voi olla merenalainen kalliokieleke. Pudotus. Virta vie syvään. Meri on täynnä eläimiä. Ne syövät sinun ruumiisi kun ajelehdit kilometrin pohjaan.
Näitä visioin katsellessani murtuvia aaltoja.
Merellä ei ole muistia.
Ettei se unohtaisi mitään.
(Taivaalla loisti kaksi kuuta.
#Katie´s)
Mezmerise
Tammikuu taittuu helmikuuksi. Eilen Kangaroo Pointin kallioilla 68-vuotias mies kiipesi kolme reittiä ja jokaisen viisi kertaa. Yhden karabiinerin varassa ja yksin. Nauroi vain.
Minä kiipesin kaksi. Aika monen turvahomman kanssa.
Ikä ei ole este. Kaikki syyt ovat tekosyitä.
Mene ja tee mitä haluat.Minulla on kaksi kuukautta aikaa Brisbanessa.
Sitten lennän Melbourneen. Thaimaahan. Ja kesän kynnyksellä...
Helsinki Vantaan lentokentälle. Pelkkä nimi tuo outoja viboja. Suomeen?
Kotiin? Onko minulla enää kotia. Olenko muuttunut liikaa. Olenko. Osaanko enää.
Yritän imeä itseeni kaikkea mitä minulle on vielä tarjolla täällä.
Tulen ikävöimään kaikkea paljon. Miettimään olenko valinnut oikein.
Aika näyttää. Se, jota ei voi ostaa.
Nauttikaatten, rakkaat kanssamatkustajat,
paikoillaan niin tekevät tai liikkeessä olevat.
Nauttikaa!
Teidän:
***
(Kitara, taivas ja tähdet.
#Mies, Cook Island ja Fingal Head)
(Katie uskaltautuu veteen. Minäkin menin.
Leikimme aallon yli/aallon ali leikkiä.
#Fingal Head)
(Rantaelämää.)
(Valaat vaeltavat tästä talvisin.
#Fingal Head)
(The Beautiful of the Land.
#The Land of the Beautiful)
(Hymy pyllyyn/Kenguru naamaan)
#Roma Street Parklands, Bris)
(Pitää vissiin lakata sanomasta, että "näytä onnelliselta" ...
#Onnellinen näyttää vissin tuolta)
(Vesilisko tuli kerjäämään grillisafkaa.
#RSPL)
(Uusi vuosi alkoi Fiddler´s Greenistä)
#Kalja. Maggara. Änänäs.)
(Yli jokien ja laaksojen,
ma mummon luokse kiipeilen.
#Nobby´s Beach #Bouldering)
(Oli pakko! Anteeksi! Karjalanpaistia! Yhyy.
Lupaan syödä vain paikallisia ötököitä,
että olen taas "true" ja "trävelleri"
#True #Träveller)
(Tiny taste of free-soloing.
#Nobby´s Beach)
(The Fat of the Land.
#Nobby´s Beach, Gold Coast)
(Fire flowers. Osaatteko arvada mistä nimi tulee.
#Ookko tyhymä, vai etkö ootko)
("At least Bruce is laughing at my jokes!"
#Beautiful Katie.)
Karjalanpaistia, sienisoppaa, sienet ilman soppaa ja orgaanista omenamehua Tasmaniasta:
